Kaupunkiympäristötoimiala
MIELIPIDE
Kaupunkisuunnittelu ja maaomaisuus
Kaavoitus
PL 355
20101 Turku
Diaarinumero 5661-2019, asemakaavatunnus 8/2019
Ferry Terminal Turku kaava ja liikennejärjestelyt
Asukasyhdistys Portsa Ry:n kannanotto Ferry Terminal Turku kaavaan ja liikennejärjestelyihin
Portsa Ry haluaa antaa lausuntonsa vireillä olevaan Ferry Terminal -kaavahankkeeseen. Kaavassa kerrotaan, että sujuvia liikennejärjestelyjä halutaan selkiyttää ja sitä myös Portsa Ry toivoo.
Olemme Portsassa päässeet seuraamaan aitiopaikalta junayhteyttä Satamaan. Raide kulkee ihan Portsan vierestä ja näemme tasoristeysten aiheuttamat ruuhkat sekä vaaratilanteet aamuin ja illoin. Hankalia risteyksiä on Portsan kohdalla sekä erittäin vilkkaasti liikennöidyllä Linnankadulla. Muutama vuosi sitten VR ja Turun Kaupunki teettivät konsultin avulla selvityksen, jonka lopputulemana kaikki tahot, myös Portsa Ry, olivat sitä mieltä, että satamaan johtava raideyhteys kannattaa viedä pohjoispuolelta, Iso-Heikkilän kautta. Silloin vaaralliset, keskellä ruuhkaista Turkua olevat tasoristeykset jäisivät pois käytöstä ja junayhteys satamaan säilyisi turvallisempana.
Turun Linnan alue on historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti suunnattoman merkittävä Turun kaupunkiseudulle, mutta myös koko Suomelle. Linnan visuaalinen ja toiminnallisesti esteetön yhteys Aurajoelle oli 2020 järjestetyssä kansainvälisen suunnittelukilpailun kaikissa ehdotuksissa merkittävässä roolissa. Alueen näkevät vuosittain miljoonat matkailijat lähes ensimmäisenä näkymänään Suomesta tai ainakin Turusta. Tämän vuoksi alueen vetovoimaa pitääkin lisätä edelleen houkuttelemaan niin matkailijoita kuin Turun seudun asukkaita.
Tällä hetkellä Linnankadun katkaisee junaliikenne tasoristeyksessä juurikin silloin, kun alueella on kaikkein tärkein hetki eli ruuhkaisinta ja se tapahtuu aamuin illoin laivoille tulevan saatto- ja noutoliikenteen myötä. Laivaliikenne on tärkeää Turulle, joten sataman sujuva auto- ja erityisesti joukkoliikenne kaipaa selkiyttämistä taloudellisistakin syistä. Uusi Silja Linen ja Viking Linen yhteisterminaali laajoine pysäköintialueineen on kannatettava asia, sillä tulevaisuudessa matkustajamäärät kasvavat varmasti.
Korostamme, että junayhteys satamaan asti on todella merkittävä asia sataman saavutettavuudessa, sitä ei voi eikä saa korvata muilla liikennevälineillä esim. rautatieaseman ja sataman välillä. Matkustamisesta pitää tehdä helpompaa, eikä hankalampaa. Siihen tähtää myös mm. tunnin junayhteys Turun ja Helsingin välillä. Juuri tämän vuoksi rautatieyhteys kannattaa siirtää Iso-Heikkilän kautta. Ratayhteys pitää kunnostaa, mutta sen kustannus koko Ferry Terminal -kaavahankkeessa ei liene merkittävin kustannus. Investointihan tehdään vuosikymmeniksi eteenpäin ja kaupunki tulevaisuudessa on varmasti entistäkin täydempään rakennettu.
Junaliikenteen siirron jälkeen nykyinen rata-alue Tukholmankadun ja Portsan välissä, aina Turun Linnalle saakka, voitaisiin muuttaa kevyenliikenteenväyläksi/pyöräilytieksi. Siitä muodostuisi liikkumista helpottava pyörätien jatko sekä keskustan, Linnan alueen, sataman että Ruissalon suuntiin. Tämä tukisi myös pyöräliikenteen kasvua sekä Turun kaupunkistrategian ja ilmastosuunnitelman mukaisia linjauksia liikennesuunnittelusta.
Turku 23.11.2021
Portsa Ry:n hallitus